Kesä on mennyt leppoisasti, tänä vuonna poikkeuksellisesti ollaan lomailtu Suomessa. Koirat saanneet nauttia mökkeilystä ja veneilystä enemmän kuin asuntoautossa olemista tänä vuonna. Treenailtu ollaan jonkun verran mutta nyt alkusyksystä aloitettu systemaattinen treenaaminen.
Svean kanssa startattiin NW "virallisissa" kokeissa Turussa elokuun lopussa. Ulkoetsinnän voitto 1/20, sisäetsinnän
toisena 2/20, laatikkonetsinnän viides 5/20 ja ajonevoissa minä mokasin
ja nostin käden ennen kuin Svea teki ilmaisun.(sit tuli kyllä kirosana
ihan omaan piilkiin meni) Eli 75/100 pistettä kokonais aika 4:00 min.
9/20 sija kokonais kisassa. Sitten startattiin ekoissa NOME kokeissakin Rovaniemellä samlla reissulla kun oltiin Kuusamossa treenaamassa ja lomalla 4 päivää. Svea aloitti hyvin maa ohjauksella ja markkeerauksella, kakkonen ei ihan
muistanut mutta saatiin ylös ja vesiohjauksessa ei ollut ohjattavissa.
Seuraamisessa paljon betraamista. ALO0. Nyt tiedän mitä treenata sekä
miten kestää jännitystä. Upeat maastot. Svea kävi myös kyyhkysaloituksessa ja sai kaksi noutoa, hienosti jaksoi olla monta tuntia passissa.
Muista uutisia: Elmo (V Merikotka) sai toisen AVO1 tuloksen VEPEstä ja enään yksi uupuu ennen voittaja luokkaa.Onnea! Oiva kävi starttaamassa VEPE AVO luokassa ja sai AVO3 tuloksen. Tuisku (V Iso-Malla) oli esittämässä millaista olla huumekoirakokelas MTV3 Huomenta Suomessa. Malla (V Pikku-Malla) on ollut mukana hanhijahdeissa ja toiminnut erinomaisesti. Sera (V Meritähti) kävi kokeilemassa Rally TOKOa ALO luokassa saaden täys 100 pistettä, onnea.
|
Kyyhkyspassissa |
|
NW kisojen palkinto poseeraus ei kiinnosta... |
|
Malla hanhijahdissa |
|
Kuusamossa treenit, Viikin, Alvan, Iitan ja Akun (V Isojehkas) kanssa |
|
Alva Tunturipentueen emä |
|
Seniori "Jasu" (V Hirmumyrsky) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti