keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Treenipäivä Paimiossa

Viikko sitten järjestettiin treenipäivä jossa kouluttajana toimi Tomi Sarkkinen.
Päivä oli jaettu kahteen ryhmään ekassa ryhmässä oli hiukan kokeeneempia koiria ja toisessa ryhmässä nuorempia koiria. Itse osalistuin ekaan ryhmään Eddien kanssa. Eddie toimi hyvin koko päivän pari tehtävää piti vähän uusia mutta ei ihmeempää, jalka kesti melkein koko päivän loppua kävi jäykäksi kun juossut epätasaisella muutaman tunnin. Selkeesti jalka ei jäykisty vedessä mutta kovassa rasituksessa epätasaisella.

Päivästä minulle jäi päälimmäisenä mieleen:
  • Teen aivan liian lyhkäisä matkoja
  • markkeerauksia enemmän avopellolle jossa jotuu käyttää nenää ja oikesti arvioimaan etäisyyden
  • Itse pitää vaan oppia arvoimaan etäisyyksiä paremmin
  • Linjaa pitää mennä suoraan mihin osoitetaan
  • Lähihakua kannattaa treenata paljon, opettaa koiran nenätyöskentelyä joka myös auttaa markkeerauksissa

 

lauantai 12. lokakuuta 2013

Kiireistä treeniä

Tämä viikko on ollut niin kiireinen että treenitä jäänyt väliin. Sen verran olen tehnyt että ruutua sain tehtyä pari kertaa pihalla, menin ilmoittautumaan TOKO kokeeseen niin pakko pitää TOKO vire yllä.

NOME puolella tein tänään lenkin yhteydessä pari pysähdys harjoitusta, lähihaku harjoitusta ja eteenmeno. Huomaan että pysähdys treenejä pitäisi tehdä enemmän ja tavallaan ylläpitää sitä.

Muru on käynyt laserhoidossa jotta ei olisi niin jäykkä ja tämä onki aiheuttanut sen että Muru saa hepuleita Eddien kanssa jota joutuu sitten rauhoittamaan liukkaalla nurmikolla että ei vaan sattuisi jotain.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pentusuunnitelmat päivitetty

Pentusuunnitelmat päivitetty! kts linkistä yllä

Pentuja  Vesipedon Meritähdelle "Seralle"  sekä Pikku - Uikun Rikkovaaran Rikulle "Patu" syksy2013-talvi2014. Astutus tapahtuu jo ensi viikolla.