tiistai 20. syyskuuta 2016

Pennut ovat maailmalla

Viikko vierähti kauniissa Kuusamossa Essin ja pentujen luona, tuli sitä treenattuakin vähän Svean kanssa vesilinjaa ja markkeeruaksia upeissa maisemissa. Varmasti pitää tulla uudestaan treenamaan pohjoiseen.





 Mukana reissussa oli Svea ja Muru, Eddie jäi Samulin kanssa kotiin. Pennut täytti viime viikolla 8 viikkoa ja lähti omiin koteihinsa eri päivinä.Kuvasta puuttuu Katjan V Kuikkapää ja Rocky kuva loppuviikosta. Kolme pentua kulkeentui minun kyydissä sunnuntaina etelään ja nyt kaikki ovat turvallisesti omissa kodeissaan.

Ida ja V Pikku-Malla "Malla"

Mervin V Kultakero "Isla"

Jakko ja V Iso-Jehkas "Aku"

Vesan virkakoira kokelas V Iso-Malla "Tuisku"

Turusen perheen V Saana "Lumo"
V Caibma "Kaapo" Kimmolle virkakoira kokelas rajalle

maanantai 5. syyskuuta 2016

Pennut kohta 7 viikkoa

Aika vierähtää, pennut ovat jo oppineet vaikka mitä; ovat matkustelleet autossa, käyneet metsässä, eläinlääkäritarkastuksessa, pihalla, olleet testattavana muutamaan otteeseen, ihmisiä on kyläillyt, kantaneet riistaa jne jne Viikki mummokin on jo leikittäneet niitä ja Alva äiti on alkanut pitää kuria, meno alkaa olemaan melkoista! Suuri kiitos Essille joka pitää niin hyvää huolta pennuista ja antaa heille jo tässä vaiheessa paljon uusia kokemuksia. Pennut täyttää keskiviikkona 7 viikkoa ja sitten ensi viikolla alkavat pikkuhiljaa siirtymään uusiin koteihin, kaksi pentua menee virkakoira koulutukseen ja toivotaan että heistä valmistuu päteviä työkoiria, loput menee mahtaviin aktiivisiin koteihin ympäri Suomea.