sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Syksyisiä uutisia

Vesipedon Kalastaja "Köli" suoritti taipparit tänä viikonloppuna 10kk ikäisenä, Onnea Johannalle ja Kölille! Velipoika Vesipedon Luotsi "Rolle" kävi myös taippareissa ja pääsi jäljelle mutta kokemus ei riittänyt loppuun asti, hieno suoritus nuorelta koiralta.



Viime viikonloppuna käytiin treenaamassa sokerijuurikas pellolla ja yllätyin kuinka hyvin Eddie markkeera siellä vaikka haastava maasto. Muru (12,5v) pääsi myös tekemään noudon josta oli erityisen tyytyväinen. Jännä havainto mitä tehtiin treeni kavereiden kanssa oli että kun teki lyhkäisiä markkeerauksi ja sitten samaan linjaan välillä pidempiä niin koirilla oli todella vaikeaa hahmottaa etäisyyden vaan ns paineli sinne mihin viimeksi kävi ensin.


Virkakoiran alulta Vesipedon Merenkävijä "Capolta" kuulumiset, koulutukset edenneet hyvin ja kohta pääsevät varsinaiseen viimeiseen vaiheeseen jossa itse hajuerottelu opetellaan.(Kuva saatu Tiinalta)


Vesipedon Kipparin "Oivan"(kuvassa) 6 viikon sairasloma alkaa olemaan ohi ja toivottavasti pääsevät palailemaan normaali rytmiin mahdollisimman pian! Ollaan käyty sekä Elmon (Vesipedon Merikotka) että Oivan kanssa vähän jälkeä, lähihakua ja malttia. Silloin OIvakin on remmissä pystynyt harjoittelemaan.


Vesipedon Meritähti "Serasta" oli juttu paikallisessa lehdessä jossa oli kivasti kuvattu pelastuskoira toimintaa ja monta kuvaa Serasta. (Kuva Minna Turuselta)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti