keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vaihtamisen estäminen

4/2006 Nuusku Kesäleirin ruotsalaiskouluttajien ajatuksia osa2
Nille koirille , jolla oli vaihtamisongelma. Sörem heitti pienelle alueelle dameja metrin välein ja jäi seisomaan alueen reunaan. Koira, jolla oli vaihto-oneglma, lähetettiin noutoon. Kun se oli ottanut damin suuhunsa, ohjaaja vihelsi heti luoksetulon ja kannusti nopeaan palautukseen  suullisesti ja taputtamalla  käsiään edessä. Jo skoira katseli muualle dami suussa, niin ohjaaja ja Sören mörisivät kioralle kieltäen tekemästä muuta kuin damin palautusta. Ohjaajan tulisi olla erittäin aktiivinen ja tarkkaavainenm ettei koira päässyt vaihtamaan eikä edes miettimään muuta kuin nopeaa palautusta. Herkempi koira voi pelästyä murisevia tomitsijoita ja mennä lukkoon , joten ohjaajan on tunnettava koiransa ja tiedettävä, mitä kuormitusta se kestää. Kun koira ei vaihda damia lähietäisyydeltä, lähetysmatka pidennetetään. Jos mukana on avustaja, niin hän voi jäädä ärähtämään koiralle. Koiran paluttaessa Sören heittin damin sen jalkojen eteen. Jos pelkoa on että koira vaihtaa, kannattaa noutoja harjoitella yhdellä damilla. damin vaihtamatta jättäminen harjoitellaan sitten erillisellä harjoituksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti