keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pysähdys

2/2005 Nuusku Mikä neuvoksi kun noutaja ei toimi? Teksti: Ari Huttunen
Kun aletaan harjoitella pysähtymistä miten tahansa, toiset koirat ottavat aika herkästi nokkaansa. Tulee muistaa, että nyt rakennetaan luottamusta ohjaustehtävää varten. Pysäytysharjoituksissa avustaja on kullanarvoinen. Jos koira ei pysähdy, hänen tehtävänsä on poistaa dami. Saavutamme tilanteen, jossa koira saa noudon palkkioksi vain oikeasta suorituksesta. Väärästä suorituksesta palkkiota ei tule, ja suurin riski on poistettu harjoituksesta avustajan voimin. Useammat koirat eivä tarvitse muuta rangaistusta, ainakaan se koira, joka seuraavassa lähetyksessä jää istumaan paikalleen. Hankalinta koiralle on pysähtyä pimeästä lähetyksestä. Seuraavassa lähetyksessä paljastuu, kuinka eätietoiseksi koira on tullut. Motivoidussa tilanteessa koira on paljon helpompi pysäyttää lähellä. Pysäytyksen jälkeen koira lähetetään nopeasti toiselle damille, eli palkitaan noudolla. Kun koira pysäytetään ensimmäiseltä damilta. se yleensä tulkitsee sen kielloksi.Kun toisen damin noudon jälkeen lähetetään ensimmäiselle udestaan samasta paikasta, koira yleensä ennakoi pysäytyksen. Kannattaa siis lähettää eri paikasta ensimmäiselle damille! Asteittain tulee pyrkiä tilanteeseen, jossa koira pysähtyy mielellään muutaman keran ennen noutoa. Tämän opetuksen kanssa ei kannata hätäillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti