keskiviikko 22. elokuuta 2012

Maltti

04/2004 Labradori. The young labrador. Teksti Maarit Nikkanen
Stan painottaa koiran malttiharjoituksia videolla todella paljon.. Vahvistaakseen paikallaoloa hän jättää koiran istumaan , siirtyy eteen päin ja heittää damin. Koko ajan hän toistaa paikka-käskyä ja näyttää kädellä paikallaolo merkkiä. Hän katsoo koko ajan koiraa, jotaa pystyy regaoimaan nopeasti, jos se karkaa damin perään ja käy itse noutamassa damin, palaa koiran luo ja kehuu sitä runsaasti. Seuraavassa harjoituksessa  Stan heittää koiralle kaksi damia. Jälleen hän hakee ne itse ja pitää koiran paikoillaan. Hänen mukaansa koiran ei tarvitse hake kaikkea heitettyä, mikä on erittäin tärkeää koiran myöhemmissä koulutusvaiheissa. Jos koira lähtee paikoiltaan, se viedään poskista takaisin. Tämän harjoituksen onnistuttua Stan yhä vaikeuttaa paikallaoloa. Hän ehittää damin koiran pään yli ja hakee jälleen damin itse. Koulutuksessa pitäisi siis muistaa, että myös sellainen on hyvä harjoitus, missä koira ei tee yhtään noutoa. Jos koira pysyy paikoillaan , sille heitetään palkkioksi dami. Koiraa ei kuitenkaan päästetä heti noutoon vaan sen keskittyminen rikotaan ottamalla pieni hetki seuraamista. Vasta sen jälkeen koira lähetetään noutoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti